tiistai 3. joulukuuta 2013

"I hope I see this on the wall of every mother I know"

You just keep hoping my dear! Taidan olla ainoa jota joskus lievästi kuvottaa ne raskaan sarjan vuodatukset ah niin ihanista äitiyden iloista. Tiedättehän, kun jotkut jakavat facebook-seinillään niita imeliä "kuinka nautinnollista onkaan olla äiti" -tunnustuksia. Lähinnä mulla tulee huono omatunto. Onko äitiys sittenkin ruusuilla tanssimista? Vai onko mun ruusut jotenkin erityisen piikikkäitä...? Mietin, että pitaiskö nyt julkaista jokunen omallekin seinälle, että ois kunnon super mama tai jotain sellasta...

There comes a point in life when FUN no more means clubbing, drinking, being out until 4am or thinking about yourself!
FUN means Disney movies, family dinners, long cuddles, a messy house, sleeping by 10 pm and hearing little voices say "I love you".  

Yllä oleva pieni pätkä on sinänsä totta ja tosi suloisesti sanottu, mutta se herättää tässä vanhassa monen tuntemassa sarkastipessimistissä pienen äänen...

Onko oikeasti fun että on messy house. Itsehän en todellakaan saanut mitaan kiksejä siitä, etta mun lapsi taiteili tosi komeita freskoja meidän valkoiseen teko(luojan kiitos)nahkasohvaan. Vaikka meillä kynät, varsinkin kuulakarkikynät, on piilotettu visusti pois lasten ulottuvilta, oli eräs pikku Picasso saanut ne jostain kätösiinsä sillä välin kun välinpitamäton äiti kokkasi keittiössä. Ja miksi parvekkeen ovien laseissa on sormen jälkiä kummallisesti vain metrin korkeudelle asti? Jääkaapin ylähyllyt on ahdettu täyteen ruokaa, alahyllyt taas typötyhjiä. Jos alas säilöisi jotain, sinne voisi saman tien liimata kyltin "Louis' self service buffet".

Ja mitä tulee noihin family dinnereihin, nautin niistä ihan täysin siemauksin. Varsinkin kun Lulua ei kiinnosta syödä haarukalla eikä lusikalla. Se kahmii ruokaa suuhun kourillaan, jos sitä ei muistuta ruokailuvälineiden olemassaolosta. Oma annos jäähtyy lautaselle, kun vahtaan nassikan pöytätapoja. "Syö lusikalla, ole kiltti, Louis", yritän epätoivoisesti. "Non", se vastaa päätään pudistellen. Louis'n isoäiti käärii suurieleisesti pojan ruuassa uivia hihoja ylöspäin... Kun lautanen on tyhjä, Louis nostaa sen kohti kattoa ja huutaa encore. Kiittämään se ei ole vieläkään oppinut, vaikka kuinka kotona toitotetaan sille mercia ja kiitosta päivät pitkät. Perheriidalta halutaan välttyä, joten kukaan poydassä ei tietenkään sano ääneen, että Louis'n surkeat tavat ovat suurimmissa osin sen äidin syyta. Hiljaisen paineen alaisena hörpin siis viiniä muita kahta kauheammin, rentoutuakseni edes hieman...

What about ne long cuddles... no en oo viela saanu ainuttakaan! Jos pyydän halausta niin saan syliini vaan kylmän NON. Ja kun pyydän suukkoa, Louis kääntää mulle oman poskensa, jotta mina pussaisin häntä. Töistä kotiin tullessa se toivottaa mut tervetulleeksi hyvästeillä: "Au revoir maman", ja jos se vain osais puhua enemmän, se varmaan käskisi mun painua hiiten tyyliillä: "Mee takas sinne mistä tulitkin, tai voit jäädä, jos teet jotain syömäkelpoista ruokaa ja jos otetaan alkupalaksi suklaakeksejä..."

Disneyn leffoja ei olla viela katsottu, mutta musta tuntuu että Louis tykkääkin enemman Dallasista. Jos alan katsomaan kyseistä kulttisarjaa yksin illalla Louis'n ollessa viela puoliunessa, se saattaa herätä yllättaen ja alkaa bailata pinnasangyssään alkutunnarin tahtiin haluten päästä takaisin olkkariin. Olen myöhemmin tajunnut madaltaa volyymia välttyäkseni näiltä välikohtaamisilta.

Itse en mene nukkumaan 10 pm. Pääsen töistä usein iltamyöhään, eikä mulla ole varaa palkata housekeeperia huushollin ylläpitoa varten. Illanvietoksi on luvassa pieni siivous, ruuanlaitto ja syönti (varoitus: parsakaalista itkupotkuraivarit, oon oppinu välttelemaan iltaisin), vaipanvaihto (oh so fun!), hampaitten pesu (helppoa etenkin silloin, kun lapsi ei suostu avaamaan suutaan), eli usein unten maille paskasilla hampailla (Heli ja Anna alkaa pelästykö, mutta tehdäänko lapsille tekareita?), unilelu silloin tallöin hukassa, tutti joka kerta. Pitkien etsintöjen jalkeen löytyy tuttikin (ei tosin tuttimerestä niin kuin Ultra Bra ehka laulaisi) lopulta ja on aika rauhoittua pitkän päivän päätteksi. En ole vielä kuullut Louis'lta rakkauden tunnutuksia, mutta ehkä vielä joku päivä. Sanavarastoon kuuluu tosin (en tiedä kehtaanko sanoa tätä...) oh merde, eli voi paska. Voin kertoa, että multa se ei kyllä ole opittu! Itse kirotessani käytän ranskaksi paikallista vee-sanaa, joten mulla on varma alibi. Jos jonain päivänä epäilette kykyjänne äiteinä, niin muistakaa minua.

Ei sillä, että olisin maailman huonoin äiti. Minä todella rakastan lastani, mutta en jokailtaisesta hulabaloosta vapauduttuani ala postata mitään korneja loruja mun lapsesta tai äitiydestäni facebookiin, vaikka sinne ehkä muista syistä päädynkin. Kun mun lapsi vihdoin nukkuu, musta on ihan fucking FUN think about myself omia juttujani tehden. Itseäkin on joskus ajateltava, koska jos äidillä ei ole asiat hyvin, niin sitten ei ole kenelläkään koko perheessä, sanoi mun oma äitinikin kerran.

torstai 22. elokuuta 2013

Iltaa.

Aaah, mun laatublogi on saanu taas vahan elvytysta kesan tapahtumista....Tosin nama kuvat tulee nyt sen verran epakronologisessa jarjestyksessa, etta saatte itse arvailla mita on tapahtunu millonki...
Ei oo myoskaan pisteita oo ja aa kirjaimissa...sorry darlings..
 Onneksi meijan laheisella ostarilla on kans naita Satun vempaitten sukulaisia...
 Autoista puheen ollen, ilmottauduin autokouluun. Fasten your seatbelts everybody...
Louiska kavi lasten kampaamossa...Se oli oikeesti sellanen only for kids place...Ilme on kertoo tunnelmasta.
ekoja leegoja...
Jotain kuumia random blondeja...
L'ile de gaou, Arctic Monkeysin keikka, festarifiilis suorastaan lapi tunkee kuvasta...
Beach boy
Meilla harvemmin ollaan kuivin suin...

Louis'lle asu Aan siskon haihin, torilta tingin...Ei tarvii panostaa vaatteisiin ku on muuten niin sopo.
Toiset panostaa onneksi enemman...Tuo kermakakku ei meinannu mahtua autoonkaan...


Taas jotain oululaisia kuumia misukoita tahan valiin...
...ja tahanki valiin..
Bonne Ma Maman... <3
See you soon again...

lauantai 20. huhtikuuta 2013

Mulla on jo kesä!

MOI!

Ei, ette nae unta. Olen oikeasti paivittanyt blogia.
Taalla on jo ihanan kesainen meininki ja kengat on vaihtunu saappaista kevyisiin tossuihin ja sandaaleihin.
Tassa naette Louis'n uuet nauhattomat feikkiconverset... En viittinyt taas laittaa faceen kuvia naperostani, koska ennen lapsettomana ihmisena puhuin ilkeasti niista, jotka joko avautuivat paivityksissaan lastentaudeista ja kovatulehduksista tai julkaisivat pitkin paivaa kuvia lapsestaan milloin potalla ja milloin puurolla.
Ois mukava olla itsekin viela lapsi ja viettaa huoletonta elamaa... Tassa oltiin muuten just syoty puuroa ja kayty potalla, niin ei tarvii laittaa niista tilanteista kuvia...
Mun parveke sai kesalookin lahinna serveteista ja maalista ja kadulta loytyneesta roinasta. Kuvan kukkapenkki suorastaan odotteli mun saapumista yhden tien varrella vain paiva sen jalkeen kun olin aaneen puhunut sen ostamisesta.
Tuo kylpparikarrykin kotiutui ojasta luokseni ja sai pintaansa vahan violettia varia.


 Joskus varhaisteini-iassa oltiin koulun kanssa Ranskassa pari viikkoa.
 Maa yovyin Justine-tyton luona ja muistan, etta se perheen aiti oli aika vasynyt tyyppi, koska aa se oli vaan kotiaiti ja b se askarteli innoissaan sellasia paperpatch-toita, esim. koristeli jotain litteapintasia kivia kuviollisilla serveteilla. Ja nyt noin 10 vuotta myohemmin huomaan muistuttavani pelottavan laheisesti sita rouvaa, en vain asuinpaikkaan ja sosiaaliseen tilanteeseeni katsottuna vaan myos...niin siis maa taalla koko ajan mietin mita voisin seuraavaksi maalata tai paperpatchata, oon ihan riippuvainen. 


Kinkkupiirakka eli quiche lorraine, tainny kayttaa IR:aa...

Kaikki, jotku ihastuitte Tenun ja punkkusohvauhri-Essin Kallion lukaalissa mun kinkkuquicheen, niin taalta pesee lupaamaani ohjetta. Nyt uunit kuumenemaan.

Ostakaa sielta kaupasta sellanen valmis lehtitaikinarulla, niin paasette helpommalla ja sitte tietysti valehtelette kaikille, etta se on "fait maison" eli kotitekoinen... Lammitakaa uuni 200 asteeseen. Asetelkaa taikina pyoreaan piirakkavuokaan mielellaan leivinpaperin paalle, niin saastytte pahemmalta tiskilta. Piikitelkaa taikinaa joka puolelta jollain teravalla, haarukka on aika hyva, tulee nelja reikaa kerralla. Sitten voita pannuun, kuullotetaan siina yksi sipuli tai useampi pieni salottisipuli ja sen jalkeen aletaan ruskistamaan noin 1 ja puoli pakettia pekonia mielellaan siivutettuna, ja osan siita valkoista laskiosasta voi saastaa johonkin muuhun tarkoitukseen. Sitten 4 isoa herkkusienta pilkottuna pieniksi sekaan, ja maustetaan reippaasti timjamilla, rosmariinilla, mustapippurilla ja muskottipahkinalla. Hiukkasen paprikajauhetta tms. ja 1 valkosipulin kynsi. Neilikkaakin voi natisti sirottaa, kuhan ei humauta puolta purkillista vahingossa. Ja pari laakerinlehtea, jos loytyy. Laitan myos tuoretta salviaa ja persiljaa silputtuna. Kaikki mausteet on tietty parempi laittaa tuoreina mutta kuivattukin kay vallan mainiosti. Viski, konjakki  tai mikaan mukaan alkoholi ei oo ikina tietaakseni pilannu mitaan ruokaa, joten tassa vaiheessa voi tarttua pulloon (Teija unoha se sun lahjaksi saamas rosékuohari, se voi tuhota tan piirakan). Mun poikaystava sai tassa vahan aikaa sitten lievan raivokohtausken, koska se oli parin kuukauden aikana tietamattaan syonyt puolet sen juomakayttoon tarkoitetusta rommipullosta. Kun se pekonisipulisieniseos on saanu kauniin varin voitte lisata kinkkisiivuja pilkottuina joku 150 g ehka, ihan maun mukaan. Sekoita ja laita kansi paalle. Anna maustua hetki.

Kun uuni on lammin, voi piirakkapohjaa esikypsentaa noin 5-10min.

Valmista munamaitokermaseos. Kolme vatkattua (luomu)munaa sekoitetaan hyvin, lisataan 2 dl kuohukermaa ja reippaat 3 dl kevytmaitoa. Tassa vaiheessa voi sitte unohtaa ne laittituotteet, kiitos. Mausta muskottipahkinalla ja mustapippurilla. Maa en laita ollenkaan suolaa tahan piirakaan missaan vaiheessa, kun se pekoni on jo aika suolaista, mutta kannattaa maistaa, jos joku sita kaipaakin.

Kun piirakkapohjalla on erittain kevyehko kullanruskea vari, ota se pois uunista ja levita pekonisorsselit paalle ja kaada munaseos sen niskaan. Ripottele paalle juustoraastetta. Laita takaisin uuniin ja ota ulos kun piirakan keskiosa on hyytynyt KUNNOLLA ja piirakalla on taas se kaunis vari, eli aika tummanruskea talla kertaa, ellei tykkaa raa'asta ruuasta.

Piirakka tarjoillaan ehdottomasti salaatin kera. Rukola on oiva kumppani, varsinkin jos sen maustaa hyvin. Sanni: laita oliivioljya, suolaa, pippuria, balsamicoviinietikkaa ja sitruunamehua sopivassa suhteessa. Hunajaakin voi laittaa. Tai sinappia. Paahda vaikka pinjansiemenia pannulla ja halkase pari kirsikkatomaattia koristeeksi. Tuore salvia ja basilika tuovat myos vaihtelua aina siihen samalta maistuvaan salaattiin.

Viinipulloista kynttiloita. Juopon niksipirkka. 

-Vilja-


lauantai 16. helmikuuta 2013

Le retour

Valoa tunnelin päässä. Mun bloggauksen osalta nimittäin. Katotaan onko tää vaan väliaiaikaista... Aloitan varovasti näillä Thaimaan matkalta räpsityillä kuvilla. Ei mitään orginellia, mutta jotain kuitenki...

















-vilja-

perjantai 3. elokuuta 2012

Helvetilliset illallisvieraat

Joo, joo. En ole itsekään mikään Einstein, mutta voin mielestäni kuitenkin julkisesti kertoa, että eilen meillä kävi harvinaisen tyhmiä illallisvieraita.

Aluksi yrittäkää kuvitella vastaava tilanne: asutte ulkomailla, ilman ystäviä, pienen lapsen kanssa. Harvoin mää ihan yksin edes olen, mutta niin kuin tän blogin tyngän perusteella voitte ehkä arvata, lähes ainoiksi virallisiksi ajanviettokumppaneiksi voin laskea poikaystäväni, sen siskon ja niiden äidin ja äidin uuden miehen. Välillä on p**kaa ilman kavereita! Ja kyllä, olen yrittänyt etsiä niitä ystäviä. En vaan löydä. Paikalliset kakskolmosen kieppeillä olevat mademoisellet eivät ehkä kokoonnu iltapäivisin missään marketin vaippaosastolla, tiedän. Mutta hengaan mää kyllä muuallakin. Silti kamuja ei satele tähän suuntaan. Joskus ois niin kiva istua iltaa tyttöporukalla, jonottaa Kaarleen pakkasella, syödä puoliksi Bisketin jättipulla jonkun kanssa, pyöräillä kaverin luo tai istua torinrannasta mansikkavaniljapehmis kädessä.


Ei kannata kuitenkaan unohtaa, että yleensä on parempi olla yksin kuin huonossa seurassa. Jos omia ystäviä ei ole paikalla, on tyydyttävä nimittäin poikaystävän ystäviin, ainakin silloin kun halutaan vaikka kutsua ihmisiä istumaan iltaa meille kotiin.


Eilen meillä oli vieraina Anthonyn nuoruuden ystävä, Jean-Pierre sekä hänen viehättävä kumppaninsa, Marie. Heillä on takanaan 14 vuoden on-off-suhde. Tänä iltana pari on palannut onneksi taas takaisin yhteen. M ja J-P astuvat sisään: "Ihanaa, että kutsuitte meidät, ollaan niiiiin otettuja, to-del-la mukavaa olla täällä", suitsuttavat arvon kutsuvieraat ranskalaisen kyläilykoodin mukaisesti. M alkaa ihailla sisustusta: "Hei, mäkin ostin näitä pieniä kasveja Galeries Lafayttesta mun siskolle! Nää on niin mignons!" "Ai ne tekokukat vai? Joo ne on ihan kivoja", vastaan. M ällistyy: "Ai onks ne feikkejä???"  Olen varma, että M tunnistais sadan metrin säteelta feikin merkkilaukun. Muovikukan erottaminen aidosta ei tosin ole neidille yhtä helppoa. Tässä vaiheessa alan jo huolestua.


J-P näkee mun syöttävän Louis'ta tuttipullolla. Onneksi J-P sentään pitää suunsa kiinni, eikä tällä kertaa väläytä mitään nerokasta. Kun Louis oli kuukauden ikäinen, J-P kysyi multa, mitä se syö, ja että joko se pureskelee. Vastasin hänelle, että käydään usein mäkkärissä ja Louis'lle tilataan Happy Meal. Se tuumasi tähän ihan vakavissaan, että joo kiva, siinä on se lelu mukana. Olin järkyttynyt. Vauvalla ei ole syntyessään hampaita, ei kai sen älyämiseen nyt mitään VAKA:n kandia tarvita? Keväällä J-P myös kysyi, onko Louis jo vuoden vanha. "No, mutta voi kun ei nyt ihan vielä. Etkö muista, kun se syntyi viime lokakuussa." Ja tämä ruudin keksijä näkee poikaystavääni noin kerran viikossa, ja he ovat tunteneet teineistä asti. Mää ainakin vajoaisin jonnekin syvälle maan rakoon, jos vahingossa päästäisin ilmoille tollasia kommentteja. Teki mieli piikittää viattomasti takaisin ja kysyä: "Joko sulla oli ne nelikymppiset?, vaikka tiedän J-P:n täyttävän pian 34 hänen olematta mun best friend.


Noh, istutaan pöytään, ja syödään mun valmistamia alkupaloja, ilman juustoa, varoitus. Viime kerralla kun J-P:n  ja M:n piti tulla meille syömään, olin tehnyt koko hiivatin menun sans fromage, ilman juustoa. Kun puolitoista tuntia ennen vieraiden saapumisaikaa näpertelin keittiossä juustottomia minibruschettoja, puhelin soi, ja langan päässä J-P ilmoitti iloisena tulevansakin yksin, koska M:n kanssa oli tullut riitaa (lue väliaikainen ero). "Quel dommage, mikä vahinko", huokaisin melankolisesti puhelimeen. Puristin luuria kädessäni sormet valkoisina, mun hampaat nitisivät toisiaan vasten ja leukaluut alkoivat kramppailla pelkästä vihasta. Seuraavaksi bruschetat lensivät seinään. Ei kukaan sellasia kuivia korppuja olis syöny! En ollut edes ostanut jääkaappiin varalta juustoa, jota olisin sittenkin voinut valella niitten leipästen päälle, nyt kun neiti juustoton ei saapuisikaan paikalle. M ei syö siis juustoa, vaikka ei kyllä ihan siltä näytä. En sano sitä kuitenkaan ääneen. Mun päässä ei asu jättiläismäistä tietosanakirjaa, enkä rehellisesti sanottuna uskalla tehdä minkäänlaisia älykkyysosamäärästestejä esimerkiksi netissä, koska pelkään tuloksia. En ole myöskään kovin viisas. En opi ikinä mitään! Ei, olen vain sosiaalisesti fiksu. En mitään muuta. Se on eri asia, eikä se ole kovin vaikeaa, ainakaan kaikille.


Pari ilmoittaa olevansa lähdossä lomalle Mallorcalle. Musta tuntuu, että ne kerkeää erota vielä ainakin kahdesti ennen lähtöä. Miksi joku eteläranskalainen lähtee Mallorcalle massaturistilomalle? Lähtisittekö te Oulusta Umeå:an viikoksi kesälomalle? Ette! Mallorca on tuossa vieressä! Ihan kuin vaikka Korsikakin, missä olisi toisaalta ehkä enemmän nähtävää ja koettavaa. Mallorcalla lähtöä voisi verrata vaikka viikon lomaan tuossa naapurissa Cannesissa, sielläkin on hiekkarantoja ja palmuja, ja ravintoloiden listoilta löytyy kyllä paellaa. Cannesiin pääsee hiekkarannalle löhöämään maksamalla euron bussista. Lentojen hinnalla J-P ja M saisivat sieltä varmasti kivan hotellinkin viikoksi! En vain käsitä. Onneksi asia ei minulle edes kuulu, mutta pohdin sitä kuitenkin. 


M ilmoittaa englanniksi loman olevan all included "söpösti" ranskalaisittain äännettynä. Eli ruoka(myrkytys) ja juoma kuuluvat loman hintaan. Kuinka kätevää! Huonepalvelu kantaa petiin laimennettuja mojitoja ja mikrossa lämpättyjä eineksiä. Ei tarvitse siis vaivautua etsimään sympaattista ravintolaa tai baaria, missä voisi tutustua paikalliseen kulttuuriin. Niin juuri kulttuuriin. Ei, mutta siitähän J-P ja M eivät ole omien sanojensa mukaan ollenkaan kiinostuneita. He sanovat sen ääneen. Samalla äänensävyllä, kuin joku kertoisi inhoavansa vaikka rössypottuja. Hyi, kulttuuria. Lomaillessaan M haluaa tilata kymmenittäin erilaisia ilmaisia drinkkejä, ja jättää huonot juomatta, ja vetästä vaan ne parhaat nassuun. M paljastaa myös, että arkkitehtuuri ei kiinnosta häntä pätkääkään. Hän ei halua saada niskojaan kipeäksi tuijottelemalla korkeita rakennuksia, eikä esimerkiksi Eiffel-torni saa hänessä aikaan mitään suurempia tuntemuksia. M: "Kun mä näin pari vuotta sitten Eiffelin ekan kerran, otin yhen kuvan, ja suuntasin siitä sitten seuraavaksi Zaraan." Zaraan! Ei sitte muuta paikkaa keksinyt; Zarahan kuuluu yhteen Euroopan suurimmista vaateketjuista ja niitä on kymmenittäin pystyssä täällä Etelä-Ranskassakin. En tarkoita tällä nyt ollenkaan sitä, ettenkö minä shoppailisi lomalla, ja että mua ei ikinä ois haukotuttanu jonkin kuivahkon museon oppaan kahden tunnin pituinen kulttuurihistorian luento, joka jatkuu ja aina vaan jatkuu. Siis määhän vedin jo lukiossa virallisesti hirsiä Saken tunneilla. En silti käsitä, miksi illastan kotonani tälläisten kuvailemieni kulttuurivastaisten ihmisten seurassa. Tässä on täytynyt tapahtua joku virhe. 


J-P ja M eivät syyttä kehu ruokaa: "Ihan niinku ravintolassa." No toivottavasti ei niin kuin sellaisessa, missä te kävisitte, ajattelen itsekseni. Olen kauhea noita, tiedän. Mä olin väsännyt itse pastakastiketta kesäkurpitsasta ja tuoreista sekä aurinkokuivatuista tomaateista. Kadutti ihan, että syötin niille jotain niin hyvää. Ihan niinku heittäisin ruokaa vessanpöntöstä alas tai lanttaisin kouluruokalan lautaselle kilon kanaviillokkia ja kantaisin sen suoraan laskiastiaan. Silkkaa tuhlausta. Viimeksi kun käytiin J-P:llä grillaamassa, niin se meinas myrkyttää meidät jollain Euroshopper-kaviaarilla. Selvää säästöä. En tiedä minkä elukan mustia minimunia mää maistoin, mutta sen makuelämyksen muisteleminen saa vieläkin mun ihokarvat kohti kattoa.


Loppuilta riideltiin siitä, onko 10 euroa liian kallis hinta merinäköalalla varustetussa ravintolassa syödystä annoksesta, joka sisältää vihreää salaattia, kulhon ranskiksia sekä kanalla, juustolla, salaatilla, sipulilla ja tomaatilla täytetyn monikerroksisen paahdetun voileivän. J-P:sta se oli kallis. M oli kahden vaiheilla. Meistä se on kohtuuhintanen.


Aivan järkyttävä ilta.
Päätettiin, ettei enää kutsuta niitä meille.
Mulla on ikävä Suomeen.

Henkilöiden nimet muutettu.
Postauksessa ei ole valitettavasti kuvia, sillä henkilöt tuskin haluavat tuoda kasvojaan esille.
Nyt joku tosi fiksu miettii siellä, että ei toi kana löydä ikinä kavereita, jos se on tollanen kriittinen diiva, ja että onpa myös erittäin sosiaalisesti fiksua haukkua ihmisiä Internetissä.

Toivottavasti joku uskaltaa tulla vielä meille syomään.
Toivottavasti säilytätte tästä kaikesta motkotuksesta huolimatta minusta suvaitsevaisen ja empaattisen kuvan.

Hauskaa viikonlopun jatkoa!
Kohta oon siellä, varokaa!



torstai 26. heinäkuuta 2012

Parc Phoenix

Päivä alkoi raikkaasti räjähdysmäisellä luonnonjugurttikylvyllä. Kävin kaupassa ja pakkasin ostokset kärryjen koriosaan. Parin kymmenen metrin päässä kotiovesta mun Danone 12-packin toinen osa tippui maahan ja jäi sopivasti alamäessä mun satasta kulkevien rattaitten alle! Saatiin molemmat juguttia päin näköä! Kerran kävi sama homma sipsipussin kanssa, mutta tuli vähemmän sotkua, ja pihan linnut saivat samalla ruokaa.


Sunnuntaina Anthonyn äiti vei mut ja Louis'n Nizzan kasvitieeteelliseen puistoon, Parc Phoenixiin, missä nähtiin seitsemän hehtaarin verran erilaisia kasveja ja kukkia sekä liskoja, hyönteisiä, minikenguruita, marsuja, pöllöjä, flamingoja, piraijoita, hämähäkkeja, papukaijoja, skorpioneja... Louis ei vielä oikeen osannut innostua ihanista kasveista ja kukista eikä sen enempää muistakaan vähemmän ihanista ötököistä ja ölleistä.






                                                                       

Tässä jotain ihan vanhaa matskua...
Pulloposki :)
Musta tuntuu, että ostan kohta mustan hiusvärin...
Louis ja sen mummi maaliskuussa.
Kotona koko konkkaronkka! Louis'n 5kk-lounas muistaakseni...
Takasin tähän päivään..
Päivän lounas.
Tomaattimozzarella-salaattia basilikalla,
 oliiveilla, sipulilla ja ilmakuivatulla kinkulla höystettynä.
Syömään!
"Hyvä ruoka, parempi mieli!" sanoi mun seuralainen suomeksi.
Marjaherkkua.

Me ostetaan muuten varmaan piano, niin voin reenata kissanpolkkaa, ku osaan siitä vaan sen alun.
Niin ja voijaan pitää Pample-reenejä!
Tervetuloa!
Tukkaidoli neiti Miller
Tyyli-idoli Gwen

kuvat Giambattista Valli ja Bouchra Jarrar
24 yötä Ouluun!!! moimoi!