perjantai 3. elokuuta 2012

Helvetilliset illallisvieraat

Joo, joo. En ole itsekään mikään Einstein, mutta voin mielestäni kuitenkin julkisesti kertoa, että eilen meillä kävi harvinaisen tyhmiä illallisvieraita.

Aluksi yrittäkää kuvitella vastaava tilanne: asutte ulkomailla, ilman ystäviä, pienen lapsen kanssa. Harvoin mää ihan yksin edes olen, mutta niin kuin tän blogin tyngän perusteella voitte ehkä arvata, lähes ainoiksi virallisiksi ajanviettokumppaneiksi voin laskea poikaystäväni, sen siskon ja niiden äidin ja äidin uuden miehen. Välillä on p**kaa ilman kavereita! Ja kyllä, olen yrittänyt etsiä niitä ystäviä. En vaan löydä. Paikalliset kakskolmosen kieppeillä olevat mademoisellet eivät ehkä kokoonnu iltapäivisin missään marketin vaippaosastolla, tiedän. Mutta hengaan mää kyllä muuallakin. Silti kamuja ei satele tähän suuntaan. Joskus ois niin kiva istua iltaa tyttöporukalla, jonottaa Kaarleen pakkasella, syödä puoliksi Bisketin jättipulla jonkun kanssa, pyöräillä kaverin luo tai istua torinrannasta mansikkavaniljapehmis kädessä.


Ei kannata kuitenkaan unohtaa, että yleensä on parempi olla yksin kuin huonossa seurassa. Jos omia ystäviä ei ole paikalla, on tyydyttävä nimittäin poikaystävän ystäviin, ainakin silloin kun halutaan vaikka kutsua ihmisiä istumaan iltaa meille kotiin.


Eilen meillä oli vieraina Anthonyn nuoruuden ystävä, Jean-Pierre sekä hänen viehättävä kumppaninsa, Marie. Heillä on takanaan 14 vuoden on-off-suhde. Tänä iltana pari on palannut onneksi taas takaisin yhteen. M ja J-P astuvat sisään: "Ihanaa, että kutsuitte meidät, ollaan niiiiin otettuja, to-del-la mukavaa olla täällä", suitsuttavat arvon kutsuvieraat ranskalaisen kyläilykoodin mukaisesti. M alkaa ihailla sisustusta: "Hei, mäkin ostin näitä pieniä kasveja Galeries Lafayttesta mun siskolle! Nää on niin mignons!" "Ai ne tekokukat vai? Joo ne on ihan kivoja", vastaan. M ällistyy: "Ai onks ne feikkejä???"  Olen varma, että M tunnistais sadan metrin säteelta feikin merkkilaukun. Muovikukan erottaminen aidosta ei tosin ole neidille yhtä helppoa. Tässä vaiheessa alan jo huolestua.


J-P näkee mun syöttävän Louis'ta tuttipullolla. Onneksi J-P sentään pitää suunsa kiinni, eikä tällä kertaa väläytä mitään nerokasta. Kun Louis oli kuukauden ikäinen, J-P kysyi multa, mitä se syö, ja että joko se pureskelee. Vastasin hänelle, että käydään usein mäkkärissä ja Louis'lle tilataan Happy Meal. Se tuumasi tähän ihan vakavissaan, että joo kiva, siinä on se lelu mukana. Olin järkyttynyt. Vauvalla ei ole syntyessään hampaita, ei kai sen älyämiseen nyt mitään VAKA:n kandia tarvita? Keväällä J-P myös kysyi, onko Louis jo vuoden vanha. "No, mutta voi kun ei nyt ihan vielä. Etkö muista, kun se syntyi viime lokakuussa." Ja tämä ruudin keksijä näkee poikaystavääni noin kerran viikossa, ja he ovat tunteneet teineistä asti. Mää ainakin vajoaisin jonnekin syvälle maan rakoon, jos vahingossa päästäisin ilmoille tollasia kommentteja. Teki mieli piikittää viattomasti takaisin ja kysyä: "Joko sulla oli ne nelikymppiset?, vaikka tiedän J-P:n täyttävän pian 34 hänen olematta mun best friend.


Noh, istutaan pöytään, ja syödään mun valmistamia alkupaloja, ilman juustoa, varoitus. Viime kerralla kun J-P:n  ja M:n piti tulla meille syömään, olin tehnyt koko hiivatin menun sans fromage, ilman juustoa. Kun puolitoista tuntia ennen vieraiden saapumisaikaa näpertelin keittiossä juustottomia minibruschettoja, puhelin soi, ja langan päässä J-P ilmoitti iloisena tulevansakin yksin, koska M:n kanssa oli tullut riitaa (lue väliaikainen ero). "Quel dommage, mikä vahinko", huokaisin melankolisesti puhelimeen. Puristin luuria kädessäni sormet valkoisina, mun hampaat nitisivät toisiaan vasten ja leukaluut alkoivat kramppailla pelkästä vihasta. Seuraavaksi bruschetat lensivät seinään. Ei kukaan sellasia kuivia korppuja olis syöny! En ollut edes ostanut jääkaappiin varalta juustoa, jota olisin sittenkin voinut valella niitten leipästen päälle, nyt kun neiti juustoton ei saapuisikaan paikalle. M ei syö siis juustoa, vaikka ei kyllä ihan siltä näytä. En sano sitä kuitenkaan ääneen. Mun päässä ei asu jättiläismäistä tietosanakirjaa, enkä rehellisesti sanottuna uskalla tehdä minkäänlaisia älykkyysosamäärästestejä esimerkiksi netissä, koska pelkään tuloksia. En ole myöskään kovin viisas. En opi ikinä mitään! Ei, olen vain sosiaalisesti fiksu. En mitään muuta. Se on eri asia, eikä se ole kovin vaikeaa, ainakaan kaikille.


Pari ilmoittaa olevansa lähdossä lomalle Mallorcalle. Musta tuntuu, että ne kerkeää erota vielä ainakin kahdesti ennen lähtöä. Miksi joku eteläranskalainen lähtee Mallorcalle massaturistilomalle? Lähtisittekö te Oulusta Umeå:an viikoksi kesälomalle? Ette! Mallorca on tuossa vieressä! Ihan kuin vaikka Korsikakin, missä olisi toisaalta ehkä enemmän nähtävää ja koettavaa. Mallorcalla lähtöä voisi verrata vaikka viikon lomaan tuossa naapurissa Cannesissa, sielläkin on hiekkarantoja ja palmuja, ja ravintoloiden listoilta löytyy kyllä paellaa. Cannesiin pääsee hiekkarannalle löhöämään maksamalla euron bussista. Lentojen hinnalla J-P ja M saisivat sieltä varmasti kivan hotellinkin viikoksi! En vain käsitä. Onneksi asia ei minulle edes kuulu, mutta pohdin sitä kuitenkin. 


M ilmoittaa englanniksi loman olevan all included "söpösti" ranskalaisittain äännettynä. Eli ruoka(myrkytys) ja juoma kuuluvat loman hintaan. Kuinka kätevää! Huonepalvelu kantaa petiin laimennettuja mojitoja ja mikrossa lämpättyjä eineksiä. Ei tarvitse siis vaivautua etsimään sympaattista ravintolaa tai baaria, missä voisi tutustua paikalliseen kulttuuriin. Niin juuri kulttuuriin. Ei, mutta siitähän J-P ja M eivät ole omien sanojensa mukaan ollenkaan kiinostuneita. He sanovat sen ääneen. Samalla äänensävyllä, kuin joku kertoisi inhoavansa vaikka rössypottuja. Hyi, kulttuuria. Lomaillessaan M haluaa tilata kymmenittäin erilaisia ilmaisia drinkkejä, ja jättää huonot juomatta, ja vetästä vaan ne parhaat nassuun. M paljastaa myös, että arkkitehtuuri ei kiinnosta häntä pätkääkään. Hän ei halua saada niskojaan kipeäksi tuijottelemalla korkeita rakennuksia, eikä esimerkiksi Eiffel-torni saa hänessä aikaan mitään suurempia tuntemuksia. M: "Kun mä näin pari vuotta sitten Eiffelin ekan kerran, otin yhen kuvan, ja suuntasin siitä sitten seuraavaksi Zaraan." Zaraan! Ei sitte muuta paikkaa keksinyt; Zarahan kuuluu yhteen Euroopan suurimmista vaateketjuista ja niitä on kymmenittäin pystyssä täällä Etelä-Ranskassakin. En tarkoita tällä nyt ollenkaan sitä, ettenkö minä shoppailisi lomalla, ja että mua ei ikinä ois haukotuttanu jonkin kuivahkon museon oppaan kahden tunnin pituinen kulttuurihistorian luento, joka jatkuu ja aina vaan jatkuu. Siis määhän vedin jo lukiossa virallisesti hirsiä Saken tunneilla. En silti käsitä, miksi illastan kotonani tälläisten kuvailemieni kulttuurivastaisten ihmisten seurassa. Tässä on täytynyt tapahtua joku virhe. 


J-P ja M eivät syyttä kehu ruokaa: "Ihan niinku ravintolassa." No toivottavasti ei niin kuin sellaisessa, missä te kävisitte, ajattelen itsekseni. Olen kauhea noita, tiedän. Mä olin väsännyt itse pastakastiketta kesäkurpitsasta ja tuoreista sekä aurinkokuivatuista tomaateista. Kadutti ihan, että syötin niille jotain niin hyvää. Ihan niinku heittäisin ruokaa vessanpöntöstä alas tai lanttaisin kouluruokalan lautaselle kilon kanaviillokkia ja kantaisin sen suoraan laskiastiaan. Silkkaa tuhlausta. Viimeksi kun käytiin J-P:llä grillaamassa, niin se meinas myrkyttää meidät jollain Euroshopper-kaviaarilla. Selvää säästöä. En tiedä minkä elukan mustia minimunia mää maistoin, mutta sen makuelämyksen muisteleminen saa vieläkin mun ihokarvat kohti kattoa.


Loppuilta riideltiin siitä, onko 10 euroa liian kallis hinta merinäköalalla varustetussa ravintolassa syödystä annoksesta, joka sisältää vihreää salaattia, kulhon ranskiksia sekä kanalla, juustolla, salaatilla, sipulilla ja tomaatilla täytetyn monikerroksisen paahdetun voileivän. J-P:sta se oli kallis. M oli kahden vaiheilla. Meistä se on kohtuuhintanen.


Aivan järkyttävä ilta.
Päätettiin, ettei enää kutsuta niitä meille.
Mulla on ikävä Suomeen.

Henkilöiden nimet muutettu.
Postauksessa ei ole valitettavasti kuvia, sillä henkilöt tuskin haluavat tuoda kasvojaan esille.
Nyt joku tosi fiksu miettii siellä, että ei toi kana löydä ikinä kavereita, jos se on tollanen kriittinen diiva, ja että onpa myös erittäin sosiaalisesti fiksua haukkua ihmisiä Internetissä.

Toivottavasti joku uskaltaa tulla vielä meille syomään.
Toivottavasti säilytätte tästä kaikesta motkotuksesta huolimatta minusta suvaitsevaisen ja empaattisen kuvan.

Hauskaa viikonlopun jatkoa!
Kohta oon siellä, varokaa!



7 kommenttia:

  1. Haha koitahan kestää :D Mun pitäs hoitaa 2kk ikästä kummityttöä ja olin varautunu voivani laittaa happy mealin blenderin kautta tuttipulloon ja voilà!

    VastaaPoista
  2. blenderin kautta tuttipulloon, niin no tuskin se ois vaarallista... :D

    VastaaPoista
  3. vilja, mua naurattaa :D repeilin ihan täysillä, tuo zaraan meneminen...LOL harmi vaan kerta nimet on muutettu, noi kyseiset henkilöt varmaanki koittais saada tästä tolkkua google kääntäjän avulla ;) pian ollaan tyttöporukalla, syödään pehmistä ja jonotetaan yhdessä kaarleen(toivottavasti ei pakkasessa)!!

    VastaaPoista
  4. PUOLIKSI bisketin jättipulla? ooppa rehellinen..

    VastaaPoista
  5. Joo miettiinki etten muista ton nimisiä tyyppejä, mut kaviaarista ja grillauksesta puhumisen jälkeen en voinu enää erehtyä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ens kerralla ku tuut, nii ei laheta grillibileisiin, ei.

      Poista